AMANDAT PIRISTÄVÄT TURVAKODIN ARKEA
28.5.2019

AMANDAT PIRISTÄVÄT TURVAKODIN ARKEA

Turvakoti_Tajzan.jpg

Havis Amandan nuorkauppakamari tekee yhteistyötä Pääkaupungin Turvakoti ry:n kanssa. Amandat järjestävät Turvakodin asiakkaille hemmotteluhetkiä ja tuovat näin iloa turvakodin arkeen.

Helmikuussa joukko energisiä Amandoja punaisissaan suuntasi yhdessä kumppaneidensa kanssa kohti turvakotia. Oli alkamassa toinen Tule näkyväksi -hemmotteluhetki, jossa luvassa oli muun muassa kampaamopalveluita ja manikyyrejä turvakodin asiakkaille.
- Projekti polkaistiin viime vuonna käyntiin ja ensimmäinen tapahtuma oli joulukuussa. Kyseessä on hyvänmielen projekti, jossa hemmotellaan väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneita naisia. Naisjäsenistä koostuvana kamarina aihe on meille läheinen ja haluamme tällä tavoin tukea vaikeassa elämäntilanteessa olevia naisia, Amandojen projektipäällikkö Maiju Rautimo kertoo.

Tapahtumien vastaanotto on ollut erittäin positiivista.
- Amandojen tapahtumat ovat olleet erityisen ilahduttavia. Asiakkaamme tulevat tapahtumissa kohdatuiksi ihmisinä ja naisina, joilla on oikeus hyvään oloon myös vaikeassa elämäntilanteessa. Tapahtuvat tuovat iloa ja hengähdystaukoja välillä yksitoikkoseen turvakodin arkeen ja myllerryksissä olevaan elämään, Turvakodin vastaava sosiaalityöntekijä Minna Remes-Sievänen totetaa.

Mukana olleet Amandat ovat myös hyvin tyytyväisiä projektiin.
- Meillä on ollut erittäin lämmin vastaanotto. Naiset ovat olleet todella mielissään ja toiset jopa liikuttuneita saamastaan hemmottelusta. Vaikeassa tilanteessa hemmotteluhetkillä voi olla suurikin merkitys, Rautimo kuvailee.

Projekti on osa Amandojen yhteiskunnallista toimintaa. Amandoilla on aina ollut tapahtumia ja tempauksia, joiden tavoite on tuottaa iloa ja vaikuttaa positiivisesti ympäristöömme. Turvakoti-projektilla tässä tavoitteessa on onnistuttu hyvin.
-Yhteistyö on sujunut erinomaisesti. Erityisen hyvää on ollut yhteistyön mutkattomuus. Amandat ovat kuunnelleet toiveitamme ja suunnitelleet tapahtumat hyvässä yhteistyössä kanssamme, Remes-Sievänen sanoo.

Tapahtumat saavat pian jatkoa ja Maiju Rautimo lupaa, että tiedossa on lisää hemmottelua.
- Olemme erittäin iloisia, jos Amandat voivat jatkaa vastaanlaisten tapahtumien toteuttamista. Turvakodissa asiakkaat vaihtuvat usein, joten hemmotteluhetkistä on aina nauttimassa uudet ihmiset, Remes-Sievänen toivoo.