Amandat perehtyivät strategian tekoon
19.5.2013

Amandat perehtyivät strategian tekoon

Strategia! -koulutus on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n strategisen suunnittelun koulutus. Se on tarkoitettu kamarin hallitusviroissa toimiville tai niihin hakeutuville tulevaisuuden tekijöille.



Vuoden 2013 Strategia! -koulutus järjestettiin 17.–19.5.2013 Messilän lomakeskuksessa Hollolassa. Havis Amandan nuorkauppakamarista koulutukseen osallistui maksimiosallistujamäärä eli kolme Amandaa. Heistä kaksi toimii hallitusvirassa ja yksi on koejäsen. Yhteensä koulutukseen osallistui noin 80 nuorkauppakamarilaista ympäri Suomen.

aamujumppa_web.jpg

Intensiivisen koulutusviikonlopun aikana työstettiin ryhmissä Lahden nuorkauppakamarille vaihtoehtoisia strategisia linjauksia. Työskentelyä kesti perjantai-illasta sunnuntaipäivään. Viikonloppuun mahtui myös rentoutumista - lauantaiaamuna kokoonnuttiin jo seitsemältä aamureippailuun. Lauantai-iltana vietettiin juhlia Villin Lännen teemalla.

Havis Amandan Nkk aikoo hyödyntää Strategia! -koulutuksen oppeja myös kamarin oman strategian työstämisessä.

Lisätietoa: http://www.strategiakoulutus.fi/